Perjantaina kun olin ostoskeskuksessa minä näin lasten pikku liitutaulun, kaupan edessä johon oli kirjoitettu "111 päivää joulun asti". Kuinka kauan joulusta meidän piti olla muistuttanut että joulupukki on tulossa? Miksi ei kerro meille kesäkuussa kun on vain kuusi kuukautta jäljellä?

Melbournessa ja varmaan yleisesti australiassa meillä on sellainen kulttuuri jossa joka erikois päivä vuodessa on nykyaan vain markkinointi mahdollisuus. On ollut niin koko ajan olen elossa, mutta nyt minusta että asia on vain tyhmä.

Hyvänä esimerkkina meidän kaupat ovat suklaamunaa, suklaakania ja pääsiäis-pullaa (Minä tarkoitan hot cross bun joka on makea sämpylä ja sen päällä on leivottu risti) täynnä tammikuun ensimmäisenä päivänä.

Hulluin mainos olen nähnyt kuitenkin oli vuosia sitten kun rautakauppa suositteli äitienpäivän vuoksi "Anna äidille moottorisaha!". Ihana idea! Olen aivan varma että äitini tulee iloiseksi kun minä annan hänelle kivan kupin teeta ja moottorisahan.